Samuli Edelman 10.6.22 klo 19

Samuli Edelman 10.6.22 klo 19

Samuli Edelman 10.6.22 klo 19

Hinta 40,00 €

Hinta: 40€

| pe 10.6.2022 klo 19 | Uittoareena | ikärajaton |

Uransa aikana yli puoli miljoonaa albumia myynyt Samuli Edelmann nähdään Uittoareenan kesän avajaiskonsertissa yhdessä Orkestra Suora Lähetyksen kanssa! Karismaattinen Edelmann on poikkeuksellinen omaa tietään kulkeva tulkitsija, jonka laaja-alainen repertuaari taidelevyistä pop-musiikkiin löytää poikkeuksetta tiensä suomalaisten sydämiin. Läpimurtohittiä Pienestä kii seurasivat Peggy ja Aikakoneen Sanin kanssa esitetty Tuhat yötä. Mittavan uran merkittäviin kappaleisiin kuuluvat myös esimerkiksi (Sinä olet) Aurinko, Kaikki tahtoo, Juhlat alkakoon, Enkelten tuli sekä Vesa-Matti Loirin kanssa duetoitu Tuomittuna kulkemaan.

Viime vuosina Samuli on tehnyt tiivistä yhteistyötä kaihoisaa tunteen paloa ja modernia mustalaismusiikkia yhdistävän Orkestra Suora Lähetyksen kanssa. Miesten yhteistyö on konkretisoitunut lumoaviin keikkoihin kyläjuhlista festivaalien päälavoille sekä vuonna 2018 julkaistuun Käteni-albumiin.

Ovet auki klo 18, soitto alkaa klo 19. Konsertissa ei ole väliaikaa. Konsertti on ikärajaton.

HUOM! Tarkistathan tilauksesi huolella. Tilauvahvistus toimii pääsylippunasi. Maksettuja lippuja ei vaihdeta, palauteta tai lunasteta takaisin. Ostetut liput on mahdollista palauttaa vain tapahtuman peruuntuessa.

Saatavuus
Varastossa

Suosituimmat haut

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 13.6.2018 alkaen.

Verkkokauppa

Utran Uittotupa
Uittopäälliköntie 2
80170 Joensuu

0500675162
myynti@utranuittotupa.fi
www.utranuittotupa.fi
1570024-5

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus sillä tilausvahvistus toimii pääsylippunasi teatterilla. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. 

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Utran Uittotupa
Uittopäälliköntie 2
80170 Joensuu

0500675162
myynti@utranuittotupa.fi
www.utranuittotupa.fi
1570024-5

Palautusehdot

Tarkistathan tilauksesi huolella. Tilauvahvistus toimii pääsylippunasi teatteriin. Lippuja ei vaihdeta, palauteta tai lunasteta takaisin. Ostetut liput on mahdollista palauttaa ainostaan tapahtuman peruuntuessa.