Olavi Uusivirta Uittoareenalla 7.8.20 klo 19

Olavi Uusivirta Uittoareenalla 7.8.20 klo 19

Olavi Uusivirta Uittoareenalla 7.8.20 klo 19

  • Olavi Uusivirta Uittoareenalla 7.8.20 klo 19
  • Olavi Uusivirta Uittoareenalla 7.8.20 klo 19

Hinta 26,00 €

Hinta: 26€


Emma-palkittu Olavi Uusivirta tunnetaan platinaa ja kultaa myyneistä hiteistään kuten On niin helppoo olla onnellinen, Kultaa hiuksissa sekä Kesäyön uni. Multitalenttitekijä on myös tuttu näky eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruuduilta kuin myös teatterilavoiltakin näyttelijänä.

Eläimellisen live-esiintyjän tukena toimii Suomen kärkikaartin soittajilla varustettu bändi: kitarassa Timo Kämäräinen, bassossa Jaakko Kämäräinen ja rumpujen takana Olli Krogerus. Uusivirta yhtyeineen on yksi maamme rakastetuimmista esiintyjistä, joka onnistuu sytyttämään koko yleisön takariviä myöten vastustamattomalla energiallaan.

Olavi Uusivirran tuorein julkaisu on alkukesästä 2019 ilmestynyt albumi ”Skorpioni”, jonka myötä yhtye kiertää festareita ja klubeja.
Helmikuussa järjestettävässä Emma-gaalassa Uusivirta on ehdokkaana mm. vuoden miessolisti ja vuoden rock-albumi kategorioissa.

Elokuussa Uittoareenalla luvassa Olavi Uusivirran ainoa esiintyminen Joensuussa vuonna 2020, lämpimästi tervetuloa!

Konsertti alkaa kello 19 ja konsertissa on väliaika. Konsertti on ikärajaton.

HUOM! Tarkistathan tilauksesi huolella. Tilauvahvistus toimii pääsylippunasi klubille. Maksettuja lippuja ei vaihdeta, palauteta tai lunasteta takaisin. Ostetut liput on mahdollista palauttaa ainostaan silloin jos tapahtuma peruuntuu.

Saatavuus
Varastossa
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 13.6.2018 alkaen.

Verkkokauppa

Utran Uittotupa
Uittopäälliköntie 2
80170 Joensuu

0500675162
myynti@utranuittotupa.fi
www.utranuittotupa.fi
1570024-5

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus sillä tilausvahvistus toimii pääsylippunasi teatterilla. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. 

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Utran Uittotupa
Uittopäälliköntie 2
80170 Joensuu

0500675162
myynti@utranuittotupa.fi
www.utranuittotupa.fi
1570024-5

Palautusehdot

Tarkistathan tilauksesi huolella. Tilauvahvistus toimii pääsylippunasi teatteriin. Lippuja ei vaihdeta, palauteta tai lunasteta takaisin. Ostetut liput on mahdollista palauttaa ainostaan tapahtuman peruuntuessa.